osoitteenmuutos

Armaat lukijat,


kun julkisen blogin pitäminen alkaa ahdistaa, lienee aihetta siirtyä salasanan taakse.

Mikäli mielit lukea edelleen samoista vanhoista ja muuttuvan elämäntilanteen tuomista uusista aiheista, ole hyvä ja laita sähköpostia osoitteeseen goingmilkandhoney at gmail.com ja kerro muutamalla sanalla itsestäsi, niin laitan kutsun uuteen blogiini. Koska haluan tarjota uudessa osoitteessa tyhjän sivupohjan sijaan jotain luettavaa, pyydän kärsivällisyyttä, ellei kutsua saavu välittömästi sähköpostin lähetettyäsi. Mieli on jo pitkään ollut täynnä kaikenlaisia kirjoitusideoita uuteen blogiin ja lähipäivinä on tarkoitus toteuttaa näitä päässä muhineita ajatuksia.

Salasanan taakse siirtyminen ei ole aivan yksiselitteistä ja saatan jossain vaiheessa vielä muuttaa mieleni, mutta tässä vaiheessa tuntuu paremmalta toimia näin.


Kiitos seurasta tähän saakka ja nähdään toisaalla!

chamuda

fish and chips

Tunnelmia perjantailta videon merkeissä. Palataan taas!

lähi-itäistyminen

ביבי ,בוקר טוב, הסטודנטים ברחוב - Bibi, boker tov, hastudentim barechov - Bibi, hyvää huomenta, opiskelijat ovat kadulla.

ביבי, תתעורר, הסטודנט שווה יותר - Bibi, tit'orer, hastudent shave yoter - Bibi, herätys, opiskelija on arvokkaampi.

Maanantaina osallistuin O:n kanssa opiskelijoiden mielenosoitukseen.

Mielenosoituksessa otettiin kantaa vuoden 2011 budjettiesitykseen, jossa uskonnollisten juutalaisten stipendeihin myönnettiin 110 miljoonaa shekeliä eli noin 21 miljoonaa euroa. Jotta rahavarat olisi nimellisesti suunnattu tasa-arvoisemmin kaikille kansalaisille, stipendin voi saada myös akateemiset opiskelijat, joilla on vähintään kolme lasta ja jotka eivät käy töissä. Tällaista ihmistä tuskin koko maasta tosin löytyy, sillä se on elintasollinen mahdottomuus.

Vuoden 2007 tutkimuksen mukaan n. 10% maan kansalaisista pitää itseään ultraortodoksijuutalaisina eli haredeina, n. 10% uskonnollisina, n. 40% traditionaalisina ja n. 40% maallistuneina. Vaikka ääriuskonnolliset ovat vähemmistö, joskin merkittävä sellainen, heillä on paljon valtaa politiikassa ja vaikutusta yhteiskunnan kehittymiseen. Siinä missä traditionaaliset ja maallistuneet miehet ja naiset ovat asevelvollisia, haredit saavat vapautuksen armeijasta uskonnollisista syistä. Mainittakoon myös, että haredit eivät ylipäätään useinkaan ole kovin isänmaallisia, sillä osa heistä ajattelee, että juutalaisvaltio tulisi perustaa vasta messiaan tultua...

Haredit eivät ainoastaan saa vapautusta armeijasta, mutta monet heistä elävät valtion rahoilla. Miehet opiskelevat päätoimisesti pyhiä kirjoituksia yeshivassa, eli uskonnollisessa koulussa, ja toisinaan heidän vaimonsa työskentelevät esim. opettajina tai sosiaalityöntekijöinä, mikäli kaikkien raskauksiensa välissä ehtivät töihin ollenkaan. Vaimon lisätienistit ovat kuitenkin tarpeen, sillä uskonnolliset perheet ovat usein hyvin suuria. Nyt valtio haluaa määrätä lisäbudjetin uskonnollisten miesten yeshivassa opiskeluun. Valtio on aiemminkin myöntänyt stipendejä tähän tarkoitukseen, millä pyritään vaalimaan juutalaisen uskonnon perinteitä juutalaisvaltiossa, mutta 110 miljoonaa shekeliä pelkästään uskonnollisen yhteisön opiskelun tukemiseen on paitsi sinällään epäoikeudenmukaista myös hyvin lyhytkatseista. Stipendein rohkaistaan yhä useampia miehiä elämään valtion varoilla sen sijaan että he kävisivät töissä ja toisivat verovaroja valtion kassaan.

Arvattaenkin tällainen järjestely kismittää ei-niin-uskonnollisia kansalaisia, jotka siis ensiksi jopa henkensä kaupalla uhraavat kaksi tai kolme vuotta parhaasta nuoruudestaan maanpuolustukseen - ja siis myös haredien elämän turvaamiseen - ja sittemmin joutuvat lukukausimaksujen ja korkeiden elinkustannusten takia usein käymään kahdessakin eri työpaikassa opintojen ohella saadakseen itselleen koulutuksen ja ammatin. Ja tämän jälkeen heistä tulee kunniallisia veronmaksajia, joiden ansioilla maksetaan haredien uskonnonopiskelu.

Juutalaisuus on todellakin usein merkittävä solidaarisuustekijä ympäri maailmaa, mutta maallistuneiden ja hyvin uskonnollisten juutalaisten välinen kuilu maassa on suuri. Jännitteet eivät puhkea välivallaksi, mutta sanasotaa käydään kiivaasti. J-kaupungissa haredit kerääntyvät protestoimaan lähes joka sapatti mm. omien asuinalueidensa läheisyyteen avattuja parkkipaikkoja tai heristelemään nyrkkejään tai heittelemään tomaatteja asuinalueidensa läpi ajavien autojen päälle, koska uskonnollisen juutalaisuuden mukaan auton ajaminen sapattina on kiellettyä. Ilmeisesti mielenosoittaminen sen sijaan lasketaan sapattilepoon sopivaksi harrastustoiminnaksi.

Miksi hallitus sitten ajaa tällaista budjettisuunnitelmaa? Kuten jo aiemmin mainitsin, vaikka haredit ovat vähemmistö, heillä on paljon poliittista ja strategista valtaa. O selitti, että pääministeri pyrkii miellyttämään uskonnollisia puolueita ja äänestäjiä vahvistaakseen omaa ja hallituksensa asemaa. Suurin oppositiopuolue Kadima on kritisoinut budjettisuunnitelmaa hyvin voimakkaasti ja syyttänyt pääministerin kabinettia sydämettömäksi jopa valtion tulevaisuuden edustajia kohtaan.

Maanantaina tuhannet oikeustajuiset opiskelijat kerääntyivät J-kaupungin keskustaan vaatimaan muutosta tähän järjettömään budjettisuunnitelmaan. O kuuluu koulunsa oppilaskuntaan, joten sonnustauduimme hänen koulunsa t-paitoihin, puhaltelimme vuvuzeloihin ja pilleihin sekä kannoimme suuria plakaatteja. Kyseessä taisi olla elämäni ensimmäinen mielenosoitus, ja olin oikein aktiivisesti mukana ja huutelin iskulauseita sydämeni pohjasta. Lähi-itä-mentaliteetti kyllä näkyi ja kuului, ja mielenosoittamiseen osallistuttiin kaikilla aisteilla. Keskustan autotiet oli suljettu opiskelijalauman tieltä, ja olin todellakin onnellinen, että kerrankin olin tiesulun aiheuttaja enkä se reppana, joka joutui ihemttelemään, miksi bussiliikenne on sekaisin. Jälkeenpäin päätä särki ja korvissa soi tuhansien vuvuzeloiden ja pillien yhteisvaikutuksesta, mutta tunsin itseni yhteiskunnallisesti tärkeäksi henkilöksi...

Muita lähi-itäistymisen merkkejä on myös huomattavissa esimerkiksi puhetavassani. Ensinnäkin olen napannut O:lta sanoja venyttävän puhetyylin sekä myös hyvin täkäläisen intonaation: "Maaaayyyyyyyyyyyyyybeeeee we can go there." Toisekseen olen omaksunut puhelinkeskustelukuvion, joka menee suomeksi käännettynä jotenkin näin:

-Hei, miten menee?

-Moi, mitä kuuluu?

-Kaikki okei! Mitä sulle?

-Hyvää! Oon tässä just kaupassa. No, mitä uutta?

-Kaikki hyvin! No, kerro mulle, mitä oot puuhaillut?

Eli toisin sanoen erilaisia mitäkuuluu-variaatioita heitellään ainakin ensimmäisen kahden repliikin verran. Kysymykseen vastataan yhtä mitäänsanomattomasti: kaikki okei, hyvää kuuluu. Osaakohan sitä enää kenenkään kanssa mennä suoraan asiaan ilman muodollisuuksia.

Sunnuntaina vietin Jannen kanssa skandinaaviretriittiä. Ajoimme serpentiinitietä pitkin kansallispuistoon ja leiriydyimme piknik-eväiden kanssa puron varteen. Tosin kutsuimme puroa huomaamattamme joeksi, sillä tämän kuivuuden keskellä asuminen on hämärtänyt muistikuvat laajoista virtaavista makean veden esiintymismuodoista. Tälle faktalle myös nauroimme ja jaoimme kaipuumme pohjoismaalaisen luonnon ääreen.

Viimeiset pari päivää jatkunut väsymys selittäytyy hiipivällä kurkkukivulla. Tietysti juuri ennen viikonloppua, joka on tarkoitus viettää T-kaupungissa. Just perfect. Toivotaan, että Strepsils tepsii. Jäämme myös odottamaan mielenosoituksen tuomaa herätystä Bibin, eli pääministerin, aivoitteluihin. Hyvää viikonloppua.

Mielenosoituskuvat ottanut Tom Snir.